perjantai 29. kesäkuuta 2012

Liekehtivää, savuntuoksuista kesää!

Kesäviikonloppu mökillä, koko päivä ulkona ja yht’äkkiä, vailla varoitusta, kaikilla on kiljuva nälkä! Mikä avuksi? No savukala tietenkin!

Hiukan ennakointia ruokalaji vaatii, tai hyvät kalavedet, mutta itse valmistus on helppoa ja nopeaa. Katastrofin välttämiseksi suosittelen mökkimatkalla hyväksi havaitulla kalatiskillä asiointia, jos kalaonnesta ei ole täyttä varmuutta. Samalla matkaan kannattaa napata varhaisperunoita, varhaiskaali, pari omenaa, nippu kevätsipulia, purkki kermaviiliä, hunajaa, puntti tilliä ja voita.

Kun saavut mökille, suolaa kala karkealla merisuolalla kevyesti. Anna maustua kylmässä. Savustamiseen sopii niin filee kuin kokonainenkin kala.

Kyhää palamattomalle alustalle sopiva tulipesä. Itse teimme sen harkoista. Grillikin käy, jos se on riittävän iso ja tehokas. Tahi muu vastaava paikka, jossa saat riittävän kuumuuden savustuslaatikossa olevien purujen syttymiselle.

029

Sytytä tuli. Lataa savustuslaatikko valmiiksi, kaloineen kaikkineen.

Suikaloi varhaiskaali ja leikkaa myös omena ohuiksi suikaleiksi. Sekoita ne keskenään ja lisää joukkoon kermaviili. Hienonna joukkoon tilli ja kevätsipuli. Mausta salaatti hunajalla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua kylmässä, kunnes kala on valmista.

Laita perunat kiehumaan ja kala savustumaan. Kuten kuvasta näkyy, hiillokseen asti ei tarvitse odottaa. Liekkien kanssa kannattaa toki olla varovainen. Kun savustuslaatikosta alkaa tupruta savua, päästä ensimmäiset kitkerät savut ulos. Anna kalan savustua 20-40 minuuttia, kalan koon ja liekin lämmön mukaan. Jos haluat miedosti savustetun kalan, anna kalan olla savustuslaatikossa vain noin 10 minuuttia ja suorita loppukypsennys uunissa.

Tarjoile savustettu kala varhaiskaalisalaatin, varhaisperunoiden ja voisulan kera! Myös avomaan kurkusta tehty kurkku-jogurttikastike maistuu savustetun kalan kera taivaalliselta.

NAM.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Villi viikonloppu–villiyrttien vietävänä vol. 1

Ruka, Kuusamo ja 10 täysin erilaista naista. Mikä heitä mahtoi yhdistää? Kutsu tulla oppimaan uutta, aiheena luonnon villit kasvit.

Viikonlopun haasteena oli oppia tunnistamaan, hyödyntämään ja jakamaan tietoa villiyrteistä. Bonuksena sai suorittaa virallisen tentin, jonka läpäistyään myös villiyrttien myyminen olisi mahdollista.

Kurssille tilat antoi keraamikko-keittiömestari Jarmo Pitkäsen Studioravintola Tundra ja koulutuksen asiasisällöstä huolehti Toini Kumpulainen, pitkän linjan villiyrttiosaaja Kiuruvedeltä.

Ja sitten vain opiskelemaan!

Kurssin aluksi valitsimme neljä kasvia, jotka halusimme tenttiä. Jätimme suosiolla pois  koivun, kuusen, katajan, männyn, apilan, kanervan ynnä muut kaikille tutut kasvit. (!?) Halusimme kurssipäiväämme haastetta!

Kirjallisesta materiaalista ei ollut pulaa; oli Opetushallituksen Luonnonyrttiopas,  Arktisten Aromien Yrttipokkari, Luonnon Yrttien Makuja sekä sokerina pohjalla Sami Tallbergin Villiyrtti Keittokirja, jossa 59 villikasvia avautuu lukijalle kuvien, tarinoiden ja reseptien kera. Upea teos!

Ja sitten matka villiyrttien maailmaan Toini johdolla alkoi….tässä myös teille pienet tietoiskut niistä neljästä villiyrtistä, jotka päätimme ottaa tenttiin mukaan.

Maitohorsma

Maitohorsma (3)

50-100 cm korkea, monivuotinen ruoho.

Yleinen koko maassa, ei tarvitse suojelua.

Käytettävät kasvinosat: lehdet, nuoret versot ja kukat.

Keräysaika kesä-heinäkuu juuri ennen kukintaa.

 

Siankärsämö

Ruka 14-17.6.2012 233

30-40 cm korkea, monivuotinen ruoho.

Yleinen koko maassa, paitsi Pohjois-Lapissa, jossa sitä on myös kerättävä varoen.

Käytettävät kasvinosat: kukinnot ja lehdet.

Keräysaika keskikesä, kukkien avautuessa.

Siankärsämö on ikivanha haavarohto ja liiallisesti käytettynä saattaa aiheuttaa huimausta, päänsärkyä ja ihottumaa.

 

Mesiangervo

Ruka 14-17.6.2012 283

60-120 cm korkea ruoho.

Yleinen koko maassa, ei tarvitse erityistä suojelua.

Käytettävät osat: lehdet ja kukinnot.

Alkukesästä kerätään lehdet ennen kukkimista, kukinnot heti kukkien puhjettua.

Mesiangervo sisältää salisylaatteja ja vaikuttaa miedon särkylääkkeen tavoin ja jatkuvaa käyttöä tulee välttää.

 

Poimunlehti

Ruka 14-17.6.2012 239

Poimunlehdet ovat 5-40 cm korkeita monivuotisia korkeita ruohoja. Suomessa on noin 25 lähes samannäköistä poimunlehtilajia.

Yleinen koko maassa, ei tarvitse erityistä suojelua.

Käytettävä osa: lehdet.

Keräysaika alkukesä kukkimiseen saakka.

 013

Aamupäivän kiivaan teoriajakson jälkeen lähdimme testaamaan oppimaamme. Korit kainalossa painelimme Tundran viereisille niityille ja järven rantaan tunnistamaan ja keräilemään kasveja. Poimimme yrttejä myös seuraavan päivän kokkauskurssin raaka-aineiksi.

Kilpailimme hyttysten kanssa niittyjen herruudesta ja nopeasti korimme olivatkin täynnä herkkuja! Kuusenkerkkiä, nokkosta, mesiangervoa, poimunlehteä, maitohorsmaa, voikukkaa, siankärsämöä, suolaheinää, orvokkia…

Yllätyksenä kokkikurssin raaka-ainelistalle päätyi vielä huhtasieniä Jarmon salaisesta kasvupaikasta!

096

Paikalla kurssipäivän antia raportoimassa oli myös Jonna Lohi, joka kirjoitti paikallislehteen kurssistamme artikkelin. Siihen voit käydä tutustumassa seuraavasta linkistä, juttu on sivuilla 10-11. Koillismaan Uutiset

Lisää villiyrttiseikkailuja luvassa, pysy mukana!

P.S. Kaikki kurssilaiset läpäisivät tentin Silmänisku

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Bistro Sinne ja kesäinen iltapäivä Porvoossa

Keskiviikkoaamu valkeni aurinkoisena ja sain idean päiväretkestä Porvooseen. Siihen suuntaan houkutteli myös Taidetehtaalle neljä viikkoa sitten avattu Kai Kallion luotsaama Bistro Sinne.

Avara ja valoisa tila oli kalustettu väljästi skandinaaviseen tyyliin vaalealla puulla, pientä karheutta harmoniaan antoi betonipinta seinissä ja lattiassa. Avaruutta korosti auki jätetty katto, jossa ilmastointiputket komeilivat siisteissä riveissä.

017

Tarjoilija huomioi heti tulomme ovensuuhun ja toivotti tervetulleeksi. Ruuhkaa ei ollut, joten  valitsimme ikkunapöydän. Ruokalistat tuotiin ripeästi.Tarjolla oli kaksi menukokonaisuutta, jotka tarjoilija näppärästi esitteli. Ruokia oli mahdollista tilata myös yksittäisinä annoksina.

003

Lounaan sai aloittaa vihersalaatilla, joka haettiin itse pienestä salaattipisteestä. Tarjolla oli erilaisia salaatinlehtiä;  suolaa, pippuria ja kastikkeen sai joukkoon laittaa oman maun mukaan. Talon ranskalaistyylinen leipä maistui salaatin kera erinomaiselta, näkkileipä oli trendikkäästi tarjolla koivusta tehdyssä telineessä.

005007 

Kylmä kurkku- minttukeitto maistui raikkaalle. Ilmakuivattu kinkku antoi hiukan purutuntumaa ja suolaisuutta. Kupin pohjalta löytyi myös tuorekurkkukuutioita.

Seuralaisen Toast Skagen ja kylmäsavustettu kirjolohenmäti tekivät hyvin kauppansa. “Kyllä tätä olisi enemmänkin syönyt” -kommentti antoi kaiken tarpeellisen tiedon.

Onneksi tilaa jäi vielä Bistron pippuripihville, jonka seurana tarjoiltiin selleripyreetä, perunafondant, neulapapuja ja punasipulia. Liha oli mehukasta ja maukasta. Kypsyyskin oli kohdallaan. Kunnon pihvi, pippurikin puraisi mukavasti!

008

Jälkiruoatkaan eivät tuottaneet pettymystä. Mehustettuja mansikoita ja vaniljajäätelöä sekä mantelikakku, raparperi ja vadelmasorbet pitivät lounaan tasoa yllä loppuun asti.

021023

Kaiken kaikkiaan vierailu oli miellyttävä. Lounaamme aikana ravintolassa asiakkaita ehti moneen pöytään ja kaikkia palveltiin samalla mutkattomalla tyylillä. Ruokien makumaailma ja ulkonäkö olivat linjassa keskenään; ei turhaa kikkailua vaan rehellisiä, runsaita makuja. Myös viinilistasta löytyy laadukkaita viinejä kohtuulliseen hintaan.

Bistron yhteydessä toimii myös pieni puoti, joka myy kotimaisten tuottajien tuotteita. Taidetehtaan aulassa Cafe Sinne palvelee Porvoon matkailutoimiston ja Bio Rexin yhteydessä.

Jos olet Porvoon suunnalla, käy ihmeessä tutustumassa Bistro Sinne:n tarjontaan!

Lisää infoa ravintolan omilta nettisivuilta: bistrosinne.fi

 

Masut täynnä oli hyvä tehdä pieni kävelykierros Porvoon vanhaan kaupunkiin. Suloiset pikkuputiikit, pieteetillä remontoidut rakennukset ja leppoisa tunnelma kruunasivat päivän!

043

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Iltapala italialaiseen tyyliin

Uuvuttavan siivouspäivän jälkeen kauppareissu tuntui liian rankalta ajatukselta. Tutkin hiukan kaappejani ja sieltähän löytyi eväät mainioon italialaiseen iltapalaan! Linguine-täysjyväpastaa kera maukkaan tomaattikastikkeen, johon laitoin sipulia, valkosipulia, pekonia, kesäkurpitsaa ja paprikaa. Pientä terästystä kastike sai thaimaalaisesta kuivatusta chilistä ja tomaatin happamuutta pyöristi mukavasti hunaja.

Parvekkeelta nappasin mukaan vielä tuoretta basilikaa ja herkku oli valmis. Pikaruokaa parhaimmillaan, suosittelen!

001

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Göteborg, rento herkkujen aarreaitta

Työporukan muutaman päivän reissu Ruotsin länsirannikolle sai veden kielelle ja pienestä sateen vihmomisesta huolimatta hyvälle tuulelle. Lintukoto tarjosi parastaan kauppahallien, ravintoloiden, kahviloiden ja oopperan merkeissä. Tässä pieni pintaraapaisu kuvien kera, olkaa niin hyvät!

Stora Saluhallen

Gteborg 15-17.5.2012 013

Göteborgin Stora Saluhallen oli remontissa, mutta muutamat liikkeet palvelivat asiakkaita.

Esimerkiksi tämä ihana suklaapuoti….

Gteborg 15-17.5.2012 012

Gteborg 15-17.5.2012 019Gteborg 15-17.5.2012 021Gteborg 15-17.5.2012 015

Sjömagasinet

Gteborg 15-17.5.2012 050Gteborg 15-17.5.2012 045Gteborg 15-17.5.2012 054

Tämä meren rannalla sijaitseva vanha tervantuoksuinen varastorakennus vuodelta 1775 oli maineensa veroinen. Leif Mannerströmin aikoinaan ruotsin parhaaksi kala- ja äyriäisravintolaksi luotsaama Sjömagasinet ei ollut menettänyt tyyliään omistajanvaihdoksessa. Upeasti meren raaka-aineita kunnioittaen valmistettu selkeä ja klassinen kokonaisuus hiveli makuaisteja.

http://www.sjomagasinet.se

Kock&Vin

Gteborg 15-17.5.2012 099

Matkan kohokohtana oli illallinen Michelin-tähden ansainneessa Kock&Vin- ravintolassa.

Ruotsin länsirannikon raaka-aineita hyödyntäen vuonna 2000 avatusta ravintolasta oli vuosien pitkäjänteisellä työllä kuoriutunut yksi maan parhaista ravintoloista. Huolella valmistetut annokset olivat kuin pieniä taideteoksia, joiden makumaailma hiveli aisteja. Elämyksen täydensi palvelu, jolla olisi paljon annettavaa myös itänaapuriin. Asiantuntevaa, mutta rentoa.

Gteborg 15-17.5.2012 108Gteborg 15-17.5.2012 112Gteborg 15-17.5.2012 115

Pieniä yksityiskohtia myöten täydellinen….

Gteborg 15-17.5.2012 118

Gteborg 15-17.5.2012 122Gteborg 15-17.5.2012 128

http://www.kockvin.se/