keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Hallin herkkuja

Kävin lauantaina tutustumassa juuri avattuun Hietalahden kauppahalliin. Hallin virallisia avajaisia oli vietetty aamupäivällä joten porukkaa oli liikenteessä kiitettävästi. Päätin tutustua halliin paremmalla ajalla myöhemmin uudestaan. Remontoitu tila, moneen suuntaan avautuvat vihanneskaupat, muut erikoisliikkeet ja asiakkaiden kuhina käytävillä lupaavat hyvää.

Omaan kauppakassiini tarttui hyvin marmoroitunutta ulkofileetä Roslundin tiskiltä sekä Gagu:n leivoksia Hongiston leipämyymälästä.

Valokuvasin ahkerasti ostoksiani ja tuotoksiani ja hävitin kuvat sitten bittiavaruuteen. Jäljelle jäivät juurikin nämä, jotka tekin tässä lopputuotoksessa näette. Että näin.

Kuvassa olevan orvon pihvin ja maustevoin muita lisukkeita olivat paahdetut perunat sekä paistettu kaali-ruusukaalihässäkkä. En suuresti pidä raa’asta valkosipulista, joten tässä maustevoissakin turvauduin paahdettuun valkosipuliin.

010

Maustevoi, tästä riittää reilu kiekko kuudelle:

125g kirnuvoita

½ valkosipuli, kuorineen

½ puska basilikaa

suolaa, mustapippuria

Anna voin pehmetä huoneenlämmössä. Paahda puolikasta valkosipulia kuorineen 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia tai kunnes veitsi painuu sipulin läpi helposti. Pullauta kynnet ulos kuoristaan ja hiero ne tahnaksi. Lisää tahna pehmeän voin joukkoon. Hienonna basilika ja lisää sekin valkosipulin ja voin kaveriksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lätkäise voiklöntti tuorekelmun päälle ja rullaa tiiviiksi pötköksi. Anna jähmettyä pakastimessa puolisen tuntia.

Leikkaa kiekoiksi ja anna sulaa lämpimän pihvin päälle.

036

040

Pihvin jälkeen suut laitettiin makeaksi Gagu:n ihanilla ja herkullisilla leivoksilla.

Rico maistui Manjarisuklaalle, lakritsille, banaanille ja sitruunalle. Kevät oli kätkenyt kerroksiinsa mm. raparperia ja inkivääriä. Kevät oli myöskin saanut hiukan siipeensä leivoslaatikossa ja jouduin leikkaamaan siitä toisen reunan pois, sen vuoksi se näyttää hiukan toispuoleiselta.

Näin tällä kertaa. Viikonlopun ruoka oli jälleen kerran maukasta, vaikka todistusaineisto olikin tuhoutumisen partaalla.

Ja niin, käykää ihmeessä tutustumassa Hietalahden kauppahalliin!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Snellmanin haastekilpailu - äänestä ja voita!

Snellman on lanseerannut valikoimaansa uuden tuotteen, Kunnon lenkkimakkaran. He rakensivat tuotteen ympärille ruokabloggareiden haastekilpailun, johon pyydettiin uutuustuotteesta kehitelty resepti kuvan kera.

Kiehumispiste otti haasteen vastaan!

Kiehumispisteen taustavoimien makkarankulutus kohdistuu kovasti kesäkuukausiin. Mökkireissujen pakollinen raaka-aine taipuu niin aamupalaksi, saunan jälkeen huikopalaksi ja ihan kunnon ateriaksikin. Ajatus harhaili kesään ja lopputuloksena syntyi Kunnon varras; Kunnon lenkkimakkaran kaverina vartaassa kesän herkkuja ja lisäkkeenä raikasta kaali-omenasalaattia.

Kunnon varras kuva

Alla olevasta linkistä pääset katsomaan koko reseptin ja äänestämään suosikkiasi.

Käy-äänestämässä

Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken pääpalkintona arvotaan ravintolaillallinen Helsingissä ravintola Murussa sekä hotelliyöpyminen designhotelli Glo:ssa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Pitkään haudutettua possunkylkeä ja rosmariinikastiketta

Possunkylki on moneen reseptiin muuntuva raaka-aine. Kylkeä voi maustaa lähes loputtomasti erilaisilla mausteilla, sitä voi kypsentää liemessä, rasvassa, öljyssä. Sitä ei haittaa savustaminen, grillaaminen taikka paahtaminen ja siitä syntyy myös tuo nykyään niin muodikas nyhtöpossu. No, tämä blogi ei seuraa muotia vaan palaa juurille ja kypsentää possunkyljen hauduttamalla lihaliemen kera uunissa.

016

Tällä ohjeella valmistuu possunkylkeä noin kuudelle hengelle:

1. päivä

1500g possunkylkeä ilman luita ja nahkaa

2 rkl suolaa

2 kpl porkkanaa

2 kpl sipulia

1 tanko varsiselleriä

1  kpl palsternakka

2 l lihalientä

4 kpl laakerinlehteä

5 kpl maustepippuria

Hiero suola kyljen pintaan ja anna lihan maustua muutama tunti jääkaapissa. Laita kylki isoon uunivuokaan pilkottujen juuresten ja mausteiden kera. Lisää lihaliemi ja kypsennä 120 asteisessa uunissa 4-5 tuntia, riippuen kyljen paksuudesta. Anna kyljen jäähtyä liemessä seuraavaan päivään.

2. päivä

Valmista rosmariinikastike:

0,5 dl punaviinietikkaa

1 dl punaviiniä

1 porkkana

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

5 dl possun kypsennyslientä

5 dl demi-glace-kastikepohjaa

Pari oksaa tuoretta rosmariinia

Suolaa, mustapippuria

Maizenaa suurustamiseen

Laita kattila kuumenemaan levylle. Kun se on erittäin kuuma, kaada etikka kattilan pohjalle ja anna haihtua muutamaa ruokalusikallista vastaavaan määrään. Varo, ettei etikka pala.Lisää punaviini ja haihduta myös se noin puoleen. Lisää juurekset, sipulit, possun kypsennysliemi ja demi glace. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen, kunnes siitä on jäljellä noin puolet. Ota kastike pois liedeltä, lisää tuoreet rosmariinin oksat ja anna kastikkeen maustua 15 minuuttia kannella peitettynä. Siivilöi kastike, mausta suolalla ja mustapippurilla sekä suurusta tarvittaessa Maizenalla.

Leikkaa possunkyljestä paloja ja paista ne rasvapuolelta kuumalla pannulla öljytilkan kera. Lämmitä 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Glaseeraa lopuksi rosmariinikastikkeella ja anna paahtua vielä hetki uunin ylätasolla, lähellä vastuksia. Tarjoile sopivien lisäkkeiden kera. Niitä ovat esimerkiksi paahdetut juurekset, erilaiset pyreet tai esimerkiksi itämaisin vivahtein maustetut vihannekset.

Tällä kertaa minä ja apukokki nautimme possunkyljen kera täysjyvänuudeleista tehtyä wokkia, jonka raaka-ainelista oli seuraavanlainen; porkkanaa, keräkaalia, ruusukaalia ja kevätsipulia. Koko hässäkän maustoin chilillä, seesamiöljyllä, osterikastikkeella, kalakastikkeella, soijalla ja viimeiseksi lorautin joukkoon makeaa chilikastiketta.

033