perjantai 11. huhtikuuta 2014

Bronda

Paraatipaikalla Eteläesplanadilla sijaitseva Bronda on Tomi Björkin ja Matti Wikbergin viides ravintola. Pääsin tutustumaan maaliskuussa 2014 avattuun ravintolaan varsin tuoreeltaan huhtikuun alkupuolella. Ravintoloitsijoiden omien sanojen mukaan kyseisen paikan avaus tulee olemaan vuoden kiinnostavin  Helsingissä, joten ihan vaatimattomin odotuksin ei tarvitse olla liikenteessä.

Aloitimme illan Farangista tutulla Lady Boi-cocktaililla, jonka makumaailmassa maistuvat inkivääri, minttu, lime ja litsi. Raikasta.

042032045

Emäntämme oli valinnut nautittavaksemme kuuden ruokalajin Menu Esplanadin. Näissä kuvissa on mukana myös muutama menuun kuulumaton annos johtuen allekirjoittaneen äyriäisallergiasta.Ja niin kuin muissakin BW- ravintoloissa, täälläkin annokset tulevat pöytään jaettaviksi koko seurueen kesken.

Varsinainen menu oli seuraava:

Sashimi, aioli prawns & sorrel

Local beef tar tar & butter milk

Local fish stewed basque style

Risotto Milanese

“Cotoletta parmigiano” & fennel salad

Tiramisu

037

Sashimi, aioli prawns & sorrel; valkosipulilla marinoituja katkarapuja, mintulla maustettua siikasashimia, suolaheinäkeittoa

040

Baked mussels “Soffrito” & saffron; gratinoitua vihersimpukkaa tomaattikastikkeessa, sahramimajoneesia, chorizoöljyä, persiljaa

041

Local beef tar tar & butter milk; kotimainen härkä tartar, piimä dressing, savustettua taimenen mätiä, aiolia, vesikrassia, persiljaa, keltuaista, rapeaa maitoa

047

Local fish stewed basque style; paahdettua taimenta, sinisimpukkaa, sherryllä maustettua tomaatti-sahramilientä, poltettua purjoa, sahrami-aiolia, rakuunaa, chorizoa

049

Pan roasted scallops, coat’s curd and truffle; paistettua kampasimpukkaa kuoressaan, vuohenjuusto creme, tryffeli-sipulidressing, rapeaa pancettakinkkua, paahdettuja pinjansiemeniä

051

“Cotoletta parmigiano” & fennel salad; parmesaanilla ja salvialla maustettu rapea possunkyljys, suolaista tomaattihilloketta, sitrus-fenkolisalaattia

055

Tiramisu; suklaaganache, mascarpone-vaniljacreme, keksiä, amarettoa, kahvia, kaakaota

059

Apple & sorrel; omena-suolaheinäsorbettia, gazpacho omenasta ja selleristä, granolaa, mascarpone-vaniljakermaa

056052060

 

+ Onnistunut skandinaavinen ja positiivisella tapaa tehdasmainen miljöö. Ajaton ja kansainvälinen tunnelma, osa seurueesta kuvitteli olevansa Tukholmassa ja osa Lontoossa.

+ Henkilökuntaa riittävästi ja se oli pirteää sekä innostunutta. Myös keittiöhenkilökuntaa oli reilusti.

+ Astiat ihana sekamelska kaikkea mahdollista, osa niistä erittäin hauskoja ja kauniita.

+ Jälkiruoat nousivat menun kohokohdaksi tällä käynnillä.

- Ruokaa tulee pöytään varsin kiivaalla tahdilla ja siitä nauttiminen voi olla haastavaa erityisesti lämpimien ruokien kohdalla.

- Menun ruokien annoskoot osittain varsin pienet. Annoimme tästä palautetta, ja asiaan reagoitiin välittömästi.

- Ruoka on maukasta, mutta kokonaisuus hiukan hämmentää. Yrityksen muissa toimipisteissä selkeämpi linjaus.

 

Illallinen sujui rennoissa merkeissä, ravintola oli täynnä asiakkaita ja mukava kuhina sekä puheensorina täyttivät ravintolasalin. Nuori ja iloinen henkilökunta pärjäsi hyvin pienessä kiireessä. Ruoat maistuivat ja herättivät keskustelua., ilta oli kokonaisuutena kaikin puolin onnistunut.

Katso lisää:http://ravintolabronda.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti