keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Mustion Linna

Käväisimme Fiskarsissa ja Billnäsissä sateisena heinäkuun sunnuntaina. Ulkona liikkuminen hankaloitui iltapäivällä kovan sateen vuoksi ja nälkäkin kurni vatsassa. Suunnistimme yllätyskäynnille Mustion Linnaan. Ravintolasali oli täyteen varattu, mutta terassilla oli tilaa ja onneksi myös villahuopia sekä lämpimiä taljoja! Niin, viisammat sen tietävät, että sää on vain pukeutumiskysymys, mutta jotenkin pilkkihaalarin ja neopreenihanskojen käyttöön tässä taloudessa tarvitaan vielä muutama sateinen ja kylmä viikko.

010

Linnaan kääntyvän tien risteyksessä sijaitsee Peltokosken voimalaitos, jonka juoksutusluukut sattuivat olemaan auki ohi ajaessa.

129

097

Mustion Linna rakennettiin vuosina 1783–1792 Magnus Linder II toimesta. Rakennus on Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus ja se edustaa tyylisuunnaltaan siirtymäkautta rokokoosta uusklassisismiin, kun taas sisustus on kokonaan kustavilainen. Eräs Mustion Linnan loistokkaimmista aikakausista oli Hjalmar Linderin aikana, 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Hän omisti maata yhteensä 64 000 hehtaaria ja osti yhden Suomen ensimmäisistä autoista vuonna 1902. Hjalmar Linderin vieraina Mustiolla ovat olleet mm. Jean Sibelius ja Louis Sparre.

Kesäaikana linnaan tehdään opastettuja kierroksia lähes päivittäin. Linnan puistoalue on kaunis, hyvin hoidettu ja virkistävä vierailukohde ihan sellaisenaankin.

071

Linnankrouvi, entinen vaunuvaja, on uusgoottilainen rakennus 1800-luvun puolivälistä. Kesäaikaan se on piiloutunut turvallisesti kasvillisuuden joukkoon. Ravintola on auki joka päivä ja terassi sijaitsee rakennuksen takana.

013014

Terassillakin viihtyi ja saatavilla oli muutama erillinen terassiannos sekä lisäksi sama ruokalista kuin ravintolasalissakin. Terassiannosten suosikki oli talon oma Fish&Chips; savustettua lohta ja friteerattua varhaisperunaa. Päädyimme valitsemaan omat ruokamme À la Carte-listalta ja se kyllä kannatti. Maukasta, raikasta, kaunista ja mukavasti sesongin raaka-aineita lautasella. Palvelu oli ystävällistä ja jouhevaa, joskin tuntui siltä, että henkilökuntaa oli paikalla hiukan liian vähän. Useissa terassin pöydissä oli vielä edellisten seurueiden astioita ja kun meitä uusiakin tuli tasaiseen tahtiin, ei yksin terassilla tarjoillut nuori mies oikein ehtinyt niitä siivotakaan.

028

Luomutomaattia, Kolatun tilan vuohenjuustoa ja villiyrttikreemiä

029

Jan Westerholmin kylmäsavustettua haukea ja mallasta

040

Luomukananpoikaa ”raz-el-hanout”, yrttitabbouleh ja rosmariinikastiketta

047

Mansikkajäätelöä, jogurttimoussea ja mantelia

048106

Valikoima kotimaisia pientilajuustoja ja tyrni-porkkanahilloketta

038

Ennen kotimatkaa oli hyvä aika tutkailla puutarhan kiemurtelevia polkuja, taidetta ja piilopaikkoja.

101

 082088123

Katso lisää infoa Mustion Linnan nettisivulta ja suunnittele oma kesäretkesi Länsi-Uudellemaalle!

www.mustionlinna.fi

www.visitsouthcoastfinland.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti